Du kan skifte mellem et stort udvalg af urskiver på Apple Watch.

Apple Watch

Terveystoiminnoilla varustettu älykello.

tekijä Morten Skeldal Østergaard #Älykellot #Apple
8.8

Tuorein Apple Watch -versio on päivitetty uusimmilla terveydentilan mittauksilla, ja kello kuuluu edelleen parhaisiin älykelloihin, joita tällä hetkellä on saatavana.

Kellon taustassa on ryhmä led-valoja ja fotodiodeja, jotka yhdessä tunnistimen ja sovelluksen avulla mittaavat veren happitason. Mittauksen voi tehdä milloin haluaa, tai sitten kellon voi määrittää mittaamaan veren happitason tiettyinä aikoina päivän mittaan. Apple Watch osaa mitata myös sykkeen sekä sydänsähkökäyrän EKG-sovelluksen avulla.

Lisäksi Applen älykello käyttää antureitaan unen seurantaan ja osaa muun muassa kertoa, milloin olisi hyvä mennä nukkumaan. Monien terveysominaisuuksien ansiosta Apple Watchilla voi helposti korvata jopa kehittyneimmät kuntorannekkeet, kuten esimerkiksi Googlen tytäryhtiön Fitbitin rannekkeet.

Apple Watch on ollut johtava älykello jo vuosien ajan, joten monet ohjelmistokehittäjät ovat tehneet laitteelle sovelluksia. Niinpä Apple Watchille on tarjolla suuri valikoima hyviä sovelluksia esimerkiksi hiihtoon, golfiin, juoksuun ja pyöräilyyn liittyvien aktiviteettien rekisteröimiseksi. Älykellon testauksen aikana tyydyttiin kuitenkin kuuntelemaan vain Spotifya, ja oli mahtavaa, että musiikin langatonta toistoa bluetooth-kuulokkeisiin pystyttiin hallitsemaan muutamalla nopealla napautuksella kellon näyttöön.

Apple Watch ladattiin täyteen aikaisin aamulla, ja kun illalla mentiin nukkumaan, oli akun varausta jäljellä 12 prosenttia. Älykelloa käytettiin intensiivisesti päivän aikana, sekä musiikin kuunteluun että gps-paikannukseen. Käyttäjän ei siis tarvitse pelätä virran loppuvan kesken päivän, mutta on sitten eri asia, haluaako älykellon, jota pitää ladata joka ikinen päivä.

Apple Watchin huonoin ominaisuus on korkea hinta. Ei tunnu kovin järkevältä maksaa yli 400 euroa kellosta, jota käytetään todennäköisesti vain pari vuotta, ennen kuin sen tekniikka alkaa tuntua vanhentuneelta. Apple Watch Series 6 -älykellon hinnat alkavat 439 eurosta.


+ Paljon sovelluksia

+ Hyvät terveystoiminnot

– Erittäin kallis

 

Lisätietoja saa valmistajan sivuilta.

Katso päivän hinta hintavertailusivustolta, kuten Hintaseurannasta.

 

Conclusion

Apple Watch on monilta osin paras tarjolla oleva älykello, mutta akkukesto on turhan lyhyt.

Ominaisuudet

Merkki
Apple
Näytön koko
1,78"
Näytön tarkkuus
448 x 368 px
Käyttöjärjestelmä
WatchOS 7.0
Muisti
1 Gt
Tallennustila
32 Gt
Akkukesto
noin 36 t
Paino
47,1 g
Järjestelmä
iOS