Asus ROG Gladius II

Miellyttävä hiiri, jonka osia voi vaihtaa.

tekijä Peter Skovbjerg Jensen #Hiiret #Asus
8.5

Asuksen hiiren nimessä oleva ROG-lyhenne tulee sanoista Republic of Gamers eli pelaajien tasavalta. Vaikka ROG-malliston hiiret on suunnattu pelaajille, on niistä iloa myös muille käyttäjille.

Hiiri itsessään on aivan erinomainen. Se istuu harvinaisen hyvin käteen, vaikka ei olekaan kovin suuri.

Hinta on kuitenkin jonkin verran kalliimpi kuin mitä tämän tasoisilta hiiriltä yleensä odottaisi. Korkea hinta johtuu muun muassa siitä, että hiiren osia voi vaihtaa, ja pakkauksen mukana tulee kaksi lisäkytkintä, joilla voi korvata alkuperäiset kytkimet. Hiiren kytkimien luvataan kestävän 50 miljoonaa painallusta ja lisäkytkimet lisäävät hiiren elinikää. Lisäksi hiiren johto on irrotettavissa ja vaihdettavissa.

Ne käyttäjät, joille hiiren lisätoiminnoista on hyötyä, ovat epäilemättä valmiita maksamaan vähän ekstraa.

Hiiren kyljessä on kolme painiketta. Tavanomainen eteen/taakse -painike sekä lisäpainike, jonka avulla peleissä ja ohjelmissa voidaan lisätä tarkkuutta. Kun painiketta pidetään painettuna, kursorin nopeus hidastuu ja on helpompaa tehdä tarkkuutta vaativaa työtä. Lisäpainike on erityisen käyttökelpoinen räiskintäpeleissä, sillä se helpottaa tähtäämistä.

+ Istuu hyvin käteen
+ Lisäkytkimet
+ Hyvä sensori
– Kallis

Katso päivän hinta Asus ROG Gladius II -hiirelle hintavertailusivustolta, kuten esimerkiksi Hinta.fi-palvelusta.

Conclusion

Asus ROG Gladius II on erinomainen hiiri. Se on ensisijaisesti suunnattu pelaajille, joilla on käyttöä mukana tuleville vaihto-osille. Muut käyttäjät löytävät yhtä hyviä hiiriä halvemmallakin.

Ominaisuudet

Merkki
Asus
Johdollinen/johdoton
Johdollinen
Liitäntä
USB
Painikkeiden määrä
7
Johdon pituus
1 m ja 2 m
Mitat
12,6 x 6,7 x 4,5 cm
Paino
110 g
Tunnistin
Optinen, 12000 CPI