Tile Maten voi kiinnittää esimerkiksi avaimenperään tai laukkuun.

Tile Mate

Tile Mate on bluetooth-paikannin, josta on apua kadonneen esineen etsimisessä.

tekijä Henrik Ræder Clausen #Sekalaiset #Tile
9.2

Tile Mate on pienikokoinen paikannin, jonka avulla voi löytää kadonneita esineitä. Paikantimessa on suuri painike etupuolella ja reikä kiinnitystä varten. Laitteen takaosasta pääsee vaihtamaan pariston. Tile Mate yhdistetään bluetoothin avulla puhelinsovellukseen. Sen jälkeen paikannin kiinnitetään avainrenkaaseen, matkalaukkuun, polkupyörään tai johonkin muuhun esineeseen, jonka voi kadottaa.

Jos esimerkiksi avainnippu on kadonnut kotona, sitä jäljitetään napauttamalla sovelluksessa olevaa painiketta. Se saa Tile Maten soittamaan merkkiääntä niin kauan, kunnes paikannin löydetään ja siinä olevaa suurta painiketta painetaan.

Paikantaminen toimii käytännössä hienosti, ja se toimii myös toisin päin. Jos puhelin on hukassa, sen saa soittamaan merkkiääntä, kun Tile Matessa olevaa painiketta painetaan kaksi kertaa. Tile Maten kantamaksi luvataan 45 metriä, mutta testatessa kantama oli jopa yli 60 metriä. Pro-version kantamaksi saatiin ilmoitettu 90 metriä, eli varsin hyvä tulos.

Kantaman ulkopuolelle kadonnut Tile Mate on mahdollista löytää, jos joku muu Tile-käyttäjä kulkee se ohi. Hänen sovelluksensa lähettää kadonneen Tilen sijainnin valmistajan palvelimelle, josta sijainti ilmoitetaan omistajalle.

Tile tarjoaa iOS-käyttäjille myös maksullista Tile Premium -tilausta. Hinta on kolme dollaria kuukaudessa tai 30 dollaria vuodessa. Se sisältää hälytykset Tile-laitteiden unohtamisesta, ilmaiset paristonvaihdot uusille Tile Mate -paikantimille, sijaintihistorian, laajennetun takuun sekä laajemmat jakomahdollisuudet. Hinta ei ole kohtuuton, mutta Tile toimii hyvin myös ilman tilausta.

Tile Mate -paikantimia myydään sekä yksittäin että neljän kappaleen paketissa, hintaan 29 ja 69 euroa. Tarjolla on myös vähän vankkatekoisempi Tile Pro -versio, joka maksaa 39 euroa. Pro-versiossa on suurempi akku ja pitempi kantama, ja laite on myös Mate-versiota hieman kookkaampi.


+ Helppo käyttää
+ Vaihdettava paristo
– Tietyt toiminnot vaativat tilauksen

Katso päivän hinta Tile Mate -paikantimelle hintavertailusivustolta, kuten esimerkiksi Hintaseurannasta.

Conclusion

Kätevä ja tehokas bluetooth-paikannin, joka auttaa löytämään kantaman sisällä olevat kadonneet esineet.

Ominaisuudet

Merkki
Tile
Tuotetyyppi
Bluetooth-paikannin
Mitat
3,5 x 3,5 x 0,6 cm
Paino
7 g
Liitäntä
Bluetooth