Der er et stort udvalg af urskiver til skærmen. Her var vi valgt en klassisk model.

Huawei Watch GT 2 46 mm

Paljon toimintoja sisältävä älykello pitkällä akkukestolla.

tekijä #Älykellot #Huawei
8.4

Kesti 14 päivää, neljä tuntia ja 17 minuuttia, ennen kuin täyteen ladattu Huawei GT 2 -kello pyysi näytölle tulevassa ilmoituksessa kohteliaasti päästä lataukseen. Kahden viikon akkukesto olisi tuottanut pettymyksen vanhanaikaisessa digitaalisessa rannekellossa, mutta nykyaikaisen älykellon akkukestoksi se on hyvä.

Akkukesto tietysti lyhenee, jos käyttää paljon kellon lukuisia toimintoja, mutta kaiken kaikkiaan siinä on selvä parannus ensimmäisen sukupolven älykellojen akkukestoon.

Huawei GT 2:n kellotaulun voi säätää muistuttamaan analogista kelloa viisareineen, mutta tarjolla on myös suuri valikoima muita kellotauluja. Niistä näkee esimerkiksi, kuinka monta askelta on ottanut päivän aikana, tai kuinka paljon kaloreita on kuluttanut.

Kellossa on Google Wear OS -käyttöjärjestelmä, joka tukee Android- ja iPhone-puhelimissa toimivaa sovellusta. Kellon valikon käytön oppii nopeasti. Kosketusta tottelevasta kellotaulusta voi pyyhkäistä neljään eri suuntaan, jolloin saa esiin muu muassa sykkeen, säätilan ja ilmoitukset.

Takaosassa oleva sykemittari mittaa sykettä jatkuvasti. Huawein kello seuraa myös stressitasoa ja unenlaatua, joiden tarkemmat tiedot voi lukea sovelluksesta.

Näyttö on normaalisti pimeänä, joten se pitää herättää esimerkiksi kellonajan tarkistusta varten. Herätys tapahtuu kättä nostamalla tai rannetta kääntämällä. Toiminto reagoi välillä epätarkasti, mutta järjestelmäpäivitys paransi kuitenkin ominaisuuden toimintaa.


+ Paljon toimintoja

+ Pitkä akkukesto

– Näytön herääminen

 

Lisätietoja saa valmistajan sivuilta.

 

Arvio

Huawein älykello osaa paljon muutakin kuin näyttää kellonajan. Se toimii esimerkiksi juoksukellona, askelmittarina, sykemittarina, ilmoitusten näyttäjänä ja puhelimen kätevänä jatkeena.

Ominaisuudet

Merkki
Huawei
Näytön koko
1,39"
Näytön tarkkuus
454 x 454 px
Käyttöjärjestelmä
Wear OS
Akkukesto
2 vko
Paino
41 g ilman ranneketta
Järjestelmä
Android ja iOS