Nvidia Shieldin mukana tulee pieni kaukosäädin ja peliohjain.

Nvidia Shield

Mediatoistin ja pelikone samassa laitteessa.

tekijä Morten Skeldal Østergaard #Mediasoittimet #Nvidia
9.4

Nvidia Shield on pieni laite, joka on tehty mediatoistimen ja pelikoneen yhdistelmäksi, ja ratkaisua voi pitää todella onnistuneena.

Laitteessa on esiasennettuna Netflix-sovellus, ja koska käyttöjärjestelmänä on Android TV, on laitteessa valmiina myös kourallinen Googlen sovelluksia. Elokuvia voi vuokrata Google Play Elokuvat -palvelusta ja musiikkia pystyy suoratoistamaan Google Play Musiikki -palvelusta. Laitteessa on lisäksi hyvä YouTube-sovellus. Kaikki palvelut on liitetty Google-tiliin, joten kirjautua tarvitsee vain kerran.

Jos haluttuun suoratoistopalveluun, kuten esimerkiksi HBO Nordiciin, ei löydy sovellusta, käyttää voi Nvidia Shieldin yhdysrakenteista ja helppokäyttöistä Chromecast-toimintoa. Suoratoisto käynnistetään puhelimesta tai tabletista samalla tavalla kuin Chromecastilla televisiosta. Eli esimerkiksi HBO Nordicin sovellus käynnistetään puhelimessa ja napautetaan Chromecast-symbolia.

Nvidia on yhtiö, joka tunnetaan parhaiten grafiikkapiireistään. Nvidia Shieldissä ei ole hyvään näytönohjaimeen verrattavissa olevia grafiikkatehoja, mutta ei niitä tarvitakaan. Laitteella voi pelata suuria, raskasta grafiikkaa sisältäviä pelejä, sillä niiden suoratoisto tapahtuu internetissä olevien Nvidian palvelimien kautta, jotka selviytyvät vaativistakin laskutoimituksista. Koska kaikki ruutunäkymät lähetetään internetin kautta, pitää nettiyhteyden olla nopea. Tiedonsiirtonopeuden pitää olla vähintään 10 megabittiä sekunnissa, jotta pelaaminen olisi mahdollista. Jos haluaa saada parhaan mahdollisen pelikokemuksen, pitää nettiyhteyden olla vieläkin nopeampi.

Nvidia Shieldin kaksoisrooli mediatoistimena ja pelikoneena näkyy myös kahdessa mukana tulevassa ohjaimessa. Peleihin tarkoitettu ohjain on saman tyylinen kuin PlayStation-konsolissa. Toinen ohjain on perinteinen kaukosäädin, jonka avulla on helppo liikkua valikoissa.

Nvidia Shieldissä voi käyttää Googlen puheentunnistusta. Puheohjauksen avulla saattaa esimerkiksi jokin tietty tv-sarja löytyä nopeastikin, mutta käyttäjän pitää puhua selvästi ja kovalla äänellä. Nvidialta voi ostaa lisälaitteina mikrofoneja kotiin asennettavaksi. Mikrofonien avulla Shield saadaan toimimaan digitaalisen kodin keskuksena, jonka avulla voidaan esimerkiksi kauko-ohjata kodin valaistusta.

Kummassakin mukana tulevassa ohjaimessa voi säätää äänenvoimakkuutta liikuttamalla sormea kosketusraitaa pitkin. Kauko-ohjaimien ansiosta Nvidia Shieldiä on kaiken kaikkiaan hieman helpompi käyttää kuin Chromecastia.

 

+ Toimii kuin Chromecast
+ Edullinen pelikone
+ Nopea käyttää
+ Hyvä valikkojärjestelmä

 

Lisätietoja löytyy Nvidian sivuilta.

Perusmalli, jossa on mukana vain kaukosäädin, maksaa 199 euroa.

Conclusion

Erinomainen ja hyvillä toiminnoilla varustettu mediatoistin.

Ominaisuudet

Merkki
Nvidia
Tyyppi
Mediatoistin ja pelikone
Liitäntä
2 x usb 3.0, hdmi, ethernet
Tiedostomuodot
H.264, H.263, Mpeg4, VP8, MJPEG, AVI
Tallennustila
16 Gt (laajennettavissa usb-liitännän kautta)
Verkko
Wlan 802.11ac, ethernet
Kaukosäädin
On + peliohjain
Paino
250 g
Mitat
9,8 x 15,9 x 2,6 cm