Metallilevy päästää helähtävän äänen, kun näppäimiä painetaan.

Trust Asta GXT 865

Värikäs mekaaninen näppäimistö, jonka käyttö on miellyttävää mutta äänekästä.

tekijä Morten Skeldal Østergaard #Näppäimistöt #Trust
6.8

Trust Asta on ensisijaisesti pelikäyttöön suunnattu mekaaninen näppäimistö, jonka värikäs näppäinvalaistus syttyy heti, kun laite liitetään usb-porttiin. Valaistuksen säätämistä varten ei tarvitse asentaa erillistä ohjelmistoa. Kaikki hoituu yhden tai useamman näppäimen painalluksella, joilla valitaan jokin näppäimistön monista väriprofiileista.

Käyttäjä voi myös luoda omia väriprofiileja. Esimerkiksi lempiohjelman pikanäppäimet saa hohtamaan, kun kaikki muut näppäimet ovat ilman valaistusta.

Väriprofiilien luominen vaatii kokeilemista, sillä mukana tulee varsin niukka käyttöohje, ja monet näppäinkomennoista ovat vaikeasti arvattavia. Testattaessa piti katsoa valmistajan sivuilla oleva opastusvideo, ennen kuin homma lähti luistamaan. Hieman kalliimman näppäimistön mukana tulee ohjelmisto, joka huolehtii hankalista asetuksista.

Pysyy tukevasti pöydällä

Trust Astan pohjassa olevan uran ansiosta usb-johdon voi vetää kummalle puolelle haluaa. Se on hyvä yksityiskohta ja varmistaa, että johto ei ole muiden laitteiden tiellä.

Näppäimistön pohjassa ja kahdessa esiin taittuvassa jalassa on leveät kumiset liukuesteet. Ne pitävät näppäimistön tukevasti paikallaan riippumatta siitä, kuinka kiihkeästi näppäimiä paukuttaa.

Trust Astan näppäimiä ei kuitenkaan kannata paukuttaa kovin voimakkaasti. Näppäimet on kiinnitetty metallilevyn päälle, ja kun näppäimiä painaa, ne osuvat metallilevyyn ja päästävät helähtävän äänen, jonka kuuleminen alkaa ennen pitkää kyllästyttää. Jos pelaa peliä kuulokkeet korvilla, näppäimistön ääntely ei haittaa. Se alkoi kuitenkin ottaa hermoon, kun tämä arvio kirjoitettiin Asta-näppäimistöllä. Harmi sinänsä, sillä näppäimet tuntuivat muuten miellyttäviltä ja kestäviltä.

Trust Astassa ei ole erillisiä medianäppäimiä, mutta ylärivissä oleviin toimintonäppäimiin sisältyy erilaisia lisätoimintoja. Ne saa käyttöön Fn-näppäimen ja halutun toimintonäppäimen yhdistelmällä.


+ Vankkaa tekoa
+ Pohjassa kaapeliura
– Ärsyttävät näppäinäänet
– Ei erillistä ohjelmistoa asetuksille

 
Katso päivän hinta Trust Asta GXT 865 -näppäimistölle hintavertailusivustolta, kuten esimerkiksi Hinta.fi-palvelusta.

Conclusion

Trust Asta on vankkatekoinen, näppäinvalolla varustettu mekaaninen näppäimistö, johon voi luoda omia väriprofiileja. Käyttökokemusta pilaa näppäinpainalluksista syntyvä meteli.

Ominaisuudet

Merkki
Trust
Liitäntä
Johdollinen
Näppäinten määrä
104
Taustavalaistus
On
Johdon pituus
1,8 m