AOC CU34G2

Edullinen ultralaaja kaareva paneeli.

tekijä Markus Dahlberg #Näytöt #AOC
7.8

AOC:n uutuusnäyttö CU34G2 on 34-tuumainen paneeli, joka kaareutuu lievästi käyttäjän näkökenttään. Ominaisuus on mainio, eikä pelkästään peleissä, vaan vähintään yhtä paljon myös päivittäisessä peruskäytössä. Kyseessä on silti varsinaisesti pelikäyttöön tarkoitettu näyttö. Laitteessa on FreeSync-synkronointi, joka poistaa kuvan nykimisen ja repeilyn. Lisäsujuvuutta tuo 100 hertsin virkistystaajuus sekä yhden sekunnin vasteaika.

VA-paneelin tarkkuus on 3440 x 1440 pikseliä, joka tuottaa kuvasuhteen 21:9. Kuvanlaatu on kuitenkin vain keskimääräistä tasoa, kirkkaus ei ole täysin kiitettävä, eikä kontrastikaan ole optimaalinen. Lisäksi tummien alueiden yksityiskohdilla on taipumus vuotaa.

Niinpä ominaisuuksien säätämiseksi pitää sukeltaa näyttövalikkoon. Valintoja käytetään näytön alareunassa olevilla painikkeilla. Painikkeiden merkintöjä on hankala erottaa, ja kaiken lisäksi samassa rivissä oleva virtapainike aiheuttaa sen, että näyttö tulee vahingossa sammutettua, kun haluaa liikkua valikoissa.

Ergonomiassa ei muuten kuitenkaan ole mitään vikaa. CU34G2-näytön korkeutta voi säätää, ja näyttöä voi kallistaa sekä myös kääntää pystyyn, joten liitäntöihin pääsee hyvin käsiksi.


+ Laaja paneeli
+ Hyvä ergonomia
– Kuvanlaatu
– Valikoiden hallinta

Lisätietoja näytöstä on valmistajan sivuilla.

Katso päivän hinta AOC CU34G2 -näytölle hintavertailusivustolta, kuten esimerkiksi Hintaoppaasta.

Conclusion

AOC CU34G2 on hyvällä ergonomialla varustettu iso näyttö. Edullisuus näkyy hieman kuvalaadussa.

Ominaisuudet

Merkki
AOC
Koko
34"
Tarkkuus
3440 x 1440 px
Kontrasti
3000:1
Valovoima
300cd/m²
Kuvasuhde
21:9
Liitäntä
2x hdmi 2.0, DisplayPort, 4x usb 3.0, kuulokeliitäntä
Paneeli
VA
Kaiuttimet
Ei
Katselukulma
178 / 178 °
Kulutus
0,5 / 55 W (lepotila/käyttö)
Vasteaika
1 ms
Mitat
80,8 X 39,8 X 13,2 cm
Paino
6,5 kg
Muuta
FreeSync, virkistystaajuus 100 Hz