Civilization VI: Rise and Fall
Civilization VI: Rise & Fall on yksi parhaista vaihtoehdoista, jos pidät tietokonepeleistä, joita voi pelata kahvikuppi toisessa kädessä.
Civilization on yksi pitkäikäisimmistä pelisarjoista. Sarjan ensimmäinen peli ilmestyi vuonna 1991, eli lähes kolme vuosikymmentä sitten. Peli on muuttunut vuosien myötä entistä monimutkaisemmaksi ja grafiikat ovat kokeneet valtavan muutoksen, mutta Civilization VI:n ensimmäisessä virallisessa laajennuksessa voi yhä ongelmitta tunnistaa alkuperäisen pelin.
Uusi lisäosa, Civilization VI: Rise & Fall, voisi kulkea myös nimellä Civilization 6,5. Pelin peruselementtejä ei ole muutettu pari vuotta sitten ilmestyneen Civilization VI:n jälkeen, mutta monia asioita on toki hienosäädetty.
Pelaajan pitää edelleen kehittää omaa sivilisaatiotaan rähjäisestä kivikautisesta heimosta nykyaikaiseksi kansakunnaksi, jolla on toimiva talous ja iskukykyinen armeija.
Civilization sisältää niin paljon monimutkaisia rakenteita, että pelin aloittaminen voi tuntua hankalalta. Johdantona toimiva ohjeistus auttaa kuitenkin ymmärtämään, miten peli toimii. Vaikka pelisarjaa ei olisi pelannut pitkään aikaan, sen hallinta alkaa tuntua jo lyhyen verryttelyn jälkeen tutulta.
Lisäosan nimi, Rise & Fall, viittaa siihen, että pelin kilpailevat sivilisaatiot ovat tulleet entistä dynaamisemmiksi. Pelin aikana kansakuntien rajat liikkuvat moneen otteeseen, suurkaupungit vaihtavat omistajia ja jotkut sivilisaatiot katoavat kuin hiekkaan historian suuressa tiimalasissa.
Kaupunkien valloittaminen toisilta sivilisaatioilta onnistuu myös ilman sotavoimia. Uusi uskollisuusjärjestelmä antaa mahdollisuuden vaikuttaa vastustajan kaupunkeihin, niin että sen asukkaat haluavatkin liittyä sinun kasvavaan imperiumiisi.
Civilization VI: Rise & Fall tarjoaa takuuvarmaa viihdettä tuntikausiksi – varsinkin jos historia kiinnostaa.
Conclusion
Civilization VI: Rise & Fall on hyvin tehty lisäosa klassiseen pelisarjaan.
Ominaisuudet
- Merkki
- Firaxis