Du kan blande tekst, huskelister og billeder i samme note.

Microsoft OneNote

Hyvä muistikirja valmiina Windowsissa.

tekijä #Ohjelmat sovellukset ja pelit #Microsoft
9.0

OneNote ei ole mikään eilisen teeren muistikirjaohjelma. Microsoftin digitaalinen muistikirja näki bittivalon jo 2003, vuosia ennen kuin keksittiin esimerkiksi nykyään suosittu Evernote.

OneNotea on kehitetty vuosien aikana paljon, ja siitä on tullut muistikirja, joka toimii useilla alustoilla. Muistiinpanoja voi tehdä niin iPhonella kuin Android-laitteella, OneNote toimii totta kai selaimessa ja myös omana sovelluksenaan Windowsissa.

OneNote on valmiina Windows 10:ssä, ja jopa kaksin kappalein, jos käytössä on Office, jonka mukana tulee oma OneNote-versionsa.

OneNote on kattava digimuistikirja, jossa voi hallita laajaa muistiinpanojen kokoelmaa ja järjestää muistiinpanoja aiheen mukaisiin muistikirjoihin. OneNoten erikoisuutena on mahdollisuus järjestää muistikirjat välilehdille, jolloin tiettyä aihetta käsittelevien muistiinpanojen hallintaa voi selkeyttää entisestään jakamalla aihetta osiin. Toiminnosta on hyötyä varsinkin silloin, kun muistiinpanoja on kertynyt paljon.

OneNoteen tehdyt muistiinpanot voivat olla monipuolisia asiakirjoja, jotka sisältävät niin tekstiä, kuvaa ja ääntä kuin valintaruuduilla varustettuja muistilistoja. Muistiinpanoon voi jopa kytkeä liitetiedoston.

OneNote käyttää tallennustilaa, joka on yhteistä muiden Microsoft-tilillä käytettävien palveluiden kanssa, Outlook.comia lukuun ottamatta. Käytännössä OneNote jakaa maksuttomassa versiossa OneDriven kanssa viiden gigatavun tilan.

OneNoten saa laajennuksena muun muassa Chromeen, Edgeen ja Firefoxiin. Laajennus tuo selaimen työkaluriville painikkeen, jota voi käyttää, kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista talteen otettavaa. OneNote Web Clipper -painiketta painamalla voi valita, tallennetaanko avoimena oleva sivu kuvana tai pelkkä teksti. Sivulta voi myös kaapata kuvan maalaamalla hiirellä valitun alueen.

Koko sivun tallennuksessa voi kuitenkin tulla ongelmia. Tallennustoiminto saattaa sotkea sivuelementtien muotoiluja, eivätkä kaikki kuvat ja kaaviot välttämättä tallennu kuvan mukana lainkaan.

Toiminto on kuitenkin vastaava kuin suosituimman haastajan Evernoten Web Clipper -verkkoleiketyökalu, joka sekään ei läheskään aina osaa tallentaa sivua oikein.


+ Hyvät toiminnot

+ Hyvä Windows-sovellus

– Verkkoleiketyökalun puutteet

 

Lisätietoja saa palvelun sivuilta.

Arvio

OneNote on toimiva ja monipuolisesti varusteltu muistikirjatyökalu, joka istuu saumattomasti Windows-ympäristöön.

Ominaisuudet

Merkki
Microsoft
Toiminnot
Muistiopalvelu
Käyttöjärjestelmä
Android, iOS, iPadOS, Windows, macOS, selainkäyttö
Kieli
Suomi