
ABUS Touch
ABUS Touch -lukkoon ei tarvita avainta, ja sitä voi käyttää peräti 20 henkilöä, mutta muutosten tekeminen ei ole helppoa.
ABUS Touch on yritys päivittää klassinen riippulukko 2020-luvulle. Tämä riippulukko avataan avaimen sijasta sormenjäljellä.
Se voi olla kätevää esimerkiksi jossakin yhdistyksessä, jossa monen eri henkilön pitää pystyä avaamaan sama lukko. ABUS-lukkoon voi tallentaa enintään 20 henkilön sormenjäljet. Heistä kaksi ensimmäistä nimitetään automaattisesti ylläpitäjiksi, joilla on oikeudet hyväksyä uusia käyttäjiä ja nollata lukko kaikkien käyttäjien poistamiseksi.
Lukon suuri haittapuoli on se, että käyttäjiä ei voi poistaa yksittäin. Muutostilanteissa lukko täytyy palauttaa tehdasasetuksiin ja kaikki käyttäjät täytyy lisätä uudelleen. Siksi riippulukko toimii parhaiten, jos sillä on pysyvä käyttäjäryhmä. Lukon säätäminen on melko hankalaa, sillä sen viestintäkeinoja ovat vain kolmea eri väriä toistava valorengas ja pienet merkkiäänet. Välillä turhauduimme, kun lukko ei vilkkunut ja toiminut niin kuin ohjekirjassa sanotaan. Lisäksi kaipasimme lukkoon liittyvää puhelinsovellusta, jossa voisi luoda ja poistaa käyttäjiä helpommalla tavalla.
Lukon kuori on erittäin vankkaa tekoa, ja vesitiivistä lukkoa voi käyttää myös ulkona. Kun testasimme lukkoa vuorotellen sormi tai lukko märkänä, emme kuitenkaan onnistuneet avaamaan sitä. Sormenjäljen lukija ei tunnistanut sormea ennen kuin kaikki kosteus oli pyyhitty pois.
Normaalikäytössä kaikki toimii niin kuin pitää. Sormenjälkitunnistin on nopea, ja lukko napsahtaa auki heti kun sormi koskettaa lukijaa.
+ Vankka lukko
+ Nopea sormenjälkitunnistus
– Vaikea hallinta
Conclusion
ABUS Touch -lukkoon ei tarvita avainta, ja sitä voi käyttää peräti 20 henkilöä, mutta muutosten tekeminen ei ole helppoa.
Ominaisuudet
- Merkki
- Abus
- Mitat
- 10 x 4,5 x 2,3 cm