Asus ZenBook Duo UX481FL
Kahdella näytöllä varustettu kannettava tietokone.
Yksi näyttö ei Asuksen mielestä riitä kannettavalle tietokoneelle, joten yhtiö kehitti kahdella näytöllä varustetun ZenBook Duo -kannettavan. Laitteessa on 14-tuumaisen päänäytön lisäksi näppäimistön yläpuolelle vaakatasoon sijoitettu pienempi ScreenPad Plus -kakkosnäyttö.
Päänäyttö on mattapintainen, eikä siinä ole kosketustoimintoa. Kakkosnäytössä on kiiltävämpi pinta ja näyttöä voi ohjata sormin koskettamalla.
Kahden näytön systeemi toimii hämmästyttävän hyvin. Leveä kakkosnäyttö sopii esimerkiksi käytössä olevan ohjelman työkalujen sijoittamiseen. Testatessa kokeiltiin videoiden editointiohjelmaa, jonka aikajana vedettiin kakkosnäytölle, kun varsinainen videoleike pysyi päänäytöllä. Näin videoleikkeiden järjestystä oli helppo muuttaa kosketustoiminnolla, ja lopputulos näkyi saman tien isossa koossa päänäytöllä. Editointityöstä tuli intuitiivisempaa ja hauskempaa, kun videoleikkeisiin pääsin sormin käsiksi.
ZenBook Duon kaksi näyttöä toimivat hyvin yhteen myös silloin, kun niitä käytetään samalla tavalla kuin kahta vierekkäin asetettua näyttöä. Kun tätä arviota kirjoitettiin päänäytöllä olevassa tekstinkäsittelyohjelmassa, oli kakkosnäytöllä avoinna sivusto, jolla kerrottiin Asus ZenBook Duon tekniset tiedot.
Kannettavan näytöt on linkitetty yhteen, joten päänäytöllä olevan ikkunan voi vetää ensin näytön alareunaan ja sieltä sitten kakkosnäytölle. Se toimii kitkattomasti. Lisäksi näppäimistössä on näppäin, jota painamalla näyttöjen sisällön saa vaihdettua päikseen.
Kannettavien kosketuslevy on yleensä sijoitettu näppäimistön alapuolelle, mutta Asuksen kannettavassa kosketuslevy on oikeassa reunassa, mikä vaatii hieman totuttelua. Mutta kun tottuu kosketuslevyyn ja kakkosnäyttöön, sujuu laitteen kosketusohjaus ongelmitta.
Koska kakkosnäyttö on sijoitettu vaakatasoon, sitä katsotaan viistosti. Yleensä näytöt on tarkoitettu katsottavaksi kohtisuoraan, mutta kun katselukulma on vino, muuttuu näytön sisältö hieman harmahtavan sävyiseksi, kun tietokoneen ääressä istutaan normaalissa työasennossa.
ZenBook Duossa on hyvä rakenne. Kun kansi nostetaan ylös, nousee rungon takaosa ErgoLift-saranan ansiosta hieman ilmaan, mikä parantaa sekä kirjoitusasentoa että laitteen jäähdytystä.
Kyseessä on nopea kannettava, joka jaksaa pyörittää ongelmitta kaikkia ohjelmia, joissa kahden näytön käytöstä on hyötyä. Kannettavan heikoin kohta on hieman matalassa näppäimistössä, josta on vaikea huomata, milloin näppäimiä on painettu riittävästi. Lisäksi joidenkin näppäinten sijoittelu ja koko on huono oikeaan reunaan sijoitetun kosketuslevyn vuoksi. Esimerkiksi oikeanpuoleinen Vaihto-näppäin ja Enter-näppäin ovat pienikokoisia, ja niihin on vaikea osua, jos käyttää kirjoittaessa kymmensormijärjestelmää.
+ Kaksi näyttöä lisäävät käyttömahdollisuuksia
+ Nopea kannettava
– Hieman ongelmallinen näppäimistö
– Vino katselukulma kakkosnäyttöön
Lisätietoja laitteesta saa valmistajan sivuilta.
Conclusion
Kakkosnäyttö on hyvä idea. Se helpottaa esimerkiksi kuvankäsittelyohjelman tai videoeditorin käyttöä.
Ominaisuudet
- Merkki
- Asus
- Tyyppi
- Kannettava tietokone
- Suoritin
- Intel Core i7-10510, 1,8 GHz
- Näytönohjain
- Nvidia GeForce MX250
- Muisti
- 16 Gt
- Tallennustila
- 512 Gt ssd (m.2)
- Näytön koko
- 14"
- Näytön tarkkuus
- 1920 x 1080 px
- Usb-portit
- 1 x usb-c, 2 x usb
- Liitännät
- Hdmi
- Verkko
- 802.11ax, Bluetooth 5.0
- Mitat
- 32,3 x 22,3 x 1,99 cm
- Paino
- 1,5 kg
- Kosketusnäyttö
- On, kakkosnäyttö
- Käyttöjärjestelmä
- Windows 10
- CPU Mark
- 9930
- 2D Mark
- 827
- 3D Mark
- 2768
- Memory Mark
- 2759
- Disk Mark
- 11962
- Benchmark-testi (suurin arvo on paras)
- 4838