
Pantum M6500W
Pantum M6500W ei ole kovin luotettava tulostin, sillä tuotannossa on taidettu säästää vähän liian monesta kohtaa.
Pantum M6500W ei näytä erityisen kalliilta tai edistykselliseltä tulostimelta, eikä se sellainen olekaan. Hinta on suhteellisen alhainen, ja niin on valitettavasti myös laatu. Kompaktia lasertulostinta ohjataan vasemmalla puolella olevasta suuresta ohjauspaneelista. Paneelin avulla on helppo valita tulostimen toiminnot, ja pieni näyttö näyttää, toimiiko kaikki kuten pitääkin. Painikkeet ovat melko huterat, mutta onneksi niitä ei tarvitse painella kovin usein, ellei tulostinta käytetä suurten kopiomäärien suoltamiseen.
Tulostimen ohjaamiseen käytettävä Windows-ohjelma on hieman alkeellinen verrattuna kilpailijoihin, mutta toimintojen löytämisessä ei ollut vaikeuksia. Suurin ongelma tulostimen käytössä liittyi langattomaan verkkoyhteyteen. Usein emme saaneet muodostettua yhteyttä ollenkaan ja jouduimme jonkin asiakirjan tulostamiseksi käynnistämään sekä tietokoneen että tulostimen uudelleen. Pitkän päälle sellaiseen kyllästyy.
Kun tulostin lopulta tulostaa, laatu on ihan kohtuullinen. Kirjaimet piirtyvät kauniina ja terävinä – jopa hyvin pienessä fonttikoossa, jota tarkastelimme suurennuslasilla. Grafiikoiden ja kuvien suurissa yksivärisissä pinnoissa saattaa tosin näkyä pieniä valkoisia raitoja. Tulostusnopeus on hyvä. Saimme tulostettua noin 15 sivua minuutissa, mutta aika on mitattu siitä hetkestä, kun tulostin alkoi tulostaa. Ensimmäisen sivun odottamiseen kului useilla kerroilla yli puoli minuuttia. Se on niin pitkään, että aloimme epäillä, oliko tietokoneen ja tulostimen välillä sittenkään yhteyttä.
Tulostimen sisälle ei ole jätetty tilaa paperilokerolle, joten pöydällä M6500W:n edessä pitää olla vapaata tilaa A4-kokoisen paperitarjottimen avaamiselle.
+ Terävät kirjaimet
– Huterat painikkeet
– Heikko Wi-Fi-yhteys
Conclusion
Pantum M6500W ei ole kovin luotettava tulostin, sillä tuotannossa on taidettu säästää vähän liian monesta kohtaa.
Ominaisuudet
- Merkki
- Pantum
- Paperikoko
- A4
- Tulostimen tarkkuus
- 1200 x 1200 pixels
- Liitäntä
- USB
- Verkko
- Wi-Fi 4
- Mitat
- 41,7 x 30,5 x 30,1 cm
- Paperilokero
- 150
- Mv-sivuja minuutissa
- 15